Remppakoulutuksesta lisäoppia puuporras-yrittäjälle

”Hyvä päästä uusiin ympyröihin”

TEAKissa Teuvalla pidetty sisäremontointikoulutus on loppusuoralla; viime toukokuussa alkanut koulutus päättyy maaliskuun puolessa välissä. Koulutus on ollut mahdollista suorittaa työn ohessa, sillä lähiopiskelua on ollut perjantaisin ja lauantaisin yhtenä tai kahtena viikonloppuna kuukaudessa. Uusi ryhmä aloittaa 21. maaliskuuta ja haku siihen on 17. maaliskuuta mennessä.

Yrittäjän oli joskus vaikea irrottautua koulutukseen, mutta Kent Lönnqvistin mukaan lähteminen kannatti aina! Kent Lönnqvist kertoo, että suosiossa ovat valkoiset, selkeätyyliset portaat.

– Yrittäjän oli joskus vaikea irrottautua koulutukseen, mutta Kent Lönnqvistin mukaan lähteminen kannatti aina! Kent Lönnqvist kertoo, että suosiossa ovat valkoiset, selkeätyyliset portaat.

Närpiöläinen Kent Lönnqvist on yksi, joka pokkaa maaliskuussa todistuksen koulutuksesta. Hän suoritti sisustusalan ammattitutkinnon osan sisustusrakentamisesta ja sisäpintojen käsittelystä.

Vaikka Kent Lönnqvist on maanviljelijän ammatin lisäksi kokenut puuseppä ja maton asentaja, hän kertoo saaneensa paljon oppia remppakoulutuksesta. Uutta tietoa tuli mm. tapetoinnista, maalauksesta ja rakentamisesta.

– Teen yhteistyöstä timpurin kanssa, ja hän tarvitsee aina silloin tällöin apuani remonttikohteissa. Oppia tuli esimerkiksi tapetointiin. Ensimmäinen paperitapetti repesi saman tien kahtia, koska olin tottunut tapetoimaan paksulla kylpyhuonetapetilla, Kent kertoo.

Huoneen tapetointi ja maalaus kotona oli Kentin näyttötyönä ja muutenkin hän teki etätehtäviä kotona remontoiden.

Talvi puuportaita, kevät remonttitöitä

Kent Lönnqvistillä on Närpiön Kåtnäsissä puusepän verstas, jossa hän tekee puuportaita.

– Asiakkaat ovat enimmäkseen lähikunnista, mutta välillä teen portaita Vantaalle tai Tukholmaan saakka. Puolet portaista menee korjauskohteisiin ja puolet uusiin rakennuksiin, kuten taloihin, mökkeihin ja teollisuustiloihin. Normaali toimitusaika on kahdesta kolmeen kuukautta.

Kent Lönnqvistillä on ollut vilkas talvi ja alkuvuosi puuportaiden tekemisessä. Keväällä hän menee remonttitöihin muutamaksi viikoksi.

Yrittäjän on välillä ollut vaikeata irrottautua perjantaiksi ja lauantaiksi opiskelemaan, mutta kun päässyt lähtemään, opiskelu on ollut mielenkiintoista ja hyödyllistä.

– Koulutus oli todella mielenkiintoista ja on hyvä päästä vähän uusiin ympyröihin, silloin aina oppii. Ruotsinkielisenä olin Teuvalla myös kielikylvyssä ja opin kouluttajilta ja muilta opiskelijoilta paljon alan suomea.

– Osatutkintotodistus on varmasti hyödyksi ja on hyvä, että on monipuolinen osaaminen.

Koulutuksessa tehtiin etätehtäviä kotona. Näyttötyönään Kent Lönnqvist tapetoi ja maalasi huoneen.

Teksti ja kuvat: Tiina Rantakoski