TEAK Robottiviikolla Helsingissä ja Seinäjoella

TEAK on yhteistyökumppanina valtakunnallisella Robottiviikolla, joka pidetään 24. – 30. marraskuuta. Robottiviikon päätapahtuma on Helsingissä Tekniikan museossa (Viikintie 1), jossa on maanantaista perjantaihin seminaareja, työpajoja ja näyttelyjä aiheesta. TEAKin rehtori Ari Maunuksela on mukana keskiviikon 26.11. seminaarissa, jonka aiheena on Työ ja osaaminen robotisoituvassa maailmassa. TEAK tuo esiin erityisesti teollisuusrobotiikan koulutusta, josta oppilaitoksella on pitkä kokemus.

Robottiviikon ohjelma

TEAK esittelee viikon aikana robotiikkakoulutusta myös Seinäjoen toimipisteessään (Pajantie 16 E/F), jossa on avoimet ovet torstaina 27.11. klo 11 – 17. Opiskelijat ja kouluttaja Petri Kolehmainen esittelevät teollisuusrobottien toimintaa ja miten niitä voi opiskella.

TEAK on tehnyt töitä robottien parissa jo lähes 20 vuotta ja on maan johtavia robotiikkakouluttajia. Viimeisten viiden vuoden aikana robotiikkakoulutuksia on ollut kahdeksan maakunnan alueella ja koulutuksiin on osallistunut noin 200 opiskelijaa.

TEAKin blogissa ja Youtube-kanavalla esitellään robotiikkakoulutusta Robottiviikon aikana lisää.

Opiskelijat ja kouluttaja Petri Kolehmainen ovat valmiita esittelemään robotiikkakoulutusta ja sen mahdollisuuksia Seinäjoella torstaina 27. marraskuuta.

Opiskelijat ja kouluttaja Petri Kolehmainen ovat valmiita esittelemään robotiikkakoulutusta ja sen mahdollisuuksia Seinäjoella torstaina 27. marraskuuta.

 

Jaa Facebookissa

Kommentoi kirjoitusta